45,00 €

Ostoskorissasi on 0 kpl tätä tuotetta
Terveyden psykologia
Klikkaa kuvaa avataksesi se suurempana
Lataa painokelpoinen kansikuva
  • 1. painos, 2019
  • ISBN 978-952-451-891-8
  • Sidottu, 316 sivua

Sanna Sinikallio (toim.)

Terveyden psykologia

 

Useimmat suomalaiset nimeävät terveyden yhdeksi tärkeimmäksi arvokseen. Monien terveysongelmat olisivat ratkaistavissa muuttamalla terveyskäyttäytymistä — liikkumalla enemmän, vähentämällä tupakointia ja alkoholin juomista, syömällä suositusten mukaan, nukkumalla itselleen riittävästi sekä noudattamalla sairauksien hoitoon saatuja hoito-ohjeita. Miksi emme kuitenkaan aina toimi näin?

Nykyisin ihmisen oman toiminnan merkitystä terveyden saavuttamisessa ja ylläpitämisessä korostetaan jatkuvasti. Yksilölliset käyttäytymisvalinnat ovat kuitenkin vain pieneltä osin tietoisia, rationaalisia ja harkittuja. Terveyskäyttäytymiseen vaikuttavat toimenpiteet ovat tehokkaimmillaan silloin, kun ne perustuvat tieteelliseen teoriapohjaan ja tutkittuihin terveyden edistämisen menetelmiin sekä ovat yhdenmukaisia ihmisen omien tavoitteiden ja mahdollisuuksien kanssa.

Teos on käytännöllinen katsaus terveyspsykologian perusteisiin ja sovelluksiin. Vaikka terveyspsykologian mielenkiinnon kohteena voi olla sekä fyysinen terveys että mielenterveys, kirjassa ei tarkastella mieltä tai kehoa toisistaan erillisinä ulottuvuuksina. Teoksen tavoitteena on tehdä näkyväksi terveyden psykologian moniulotteisuutta ja tarjota lukijalle tiedeperustaisia, teoreettisia ja käytännöllisiä työkaluja terveyden edistämiseen.

Teoksen kirjoittajat ovat terveyspsykologian asiantuntijoita, jotka toimivat muun muassa tutkijoina ja kliinisessä työssä. Kirjan toimittaja Sanna Sinikallio on dosentti ja psykologian tohtori. Hän työskentelee yliopistonlehtorina ja terveyspsykologiaan erikoistuneena työterveyspsykologina.

  • 1. painos, 2019
  • ISBN 978-952-451-891-8
  • Sidottu, 316 sivua

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Gustaf Molander

Hoidanko oikein?

Tuula Savikuja - Sami Leppämäki (toim.)

Touretten oireyhtymä

Tuula Styrman - Marika Torniainen

Kunnioittavan kosketuksen käsikirja

Tero Timonen - Pirita Hämäläinen (toim.)

Autismikirjon kuntoutusmenetelmät

Anna Liisa Karjalainen (toim.)

Luovan toiminnan työtavat

Tero Timonen - Maija Castrén - Mari Ärölä-Dithapo

Autismikirjo

Eija Raatikainen

Lujita luottamusta

Tarja Santalahti - Mika Lehtonen

Seksuaaliterapia