Hyvä tarvitsee apua! Voisitko sinäkin auttaa?


Saduissa paha saa aina palkkansa, mutta oikeassa elämässä hyvä tarvitsee vähän apua. Me täällä Suomessa voimme antaa omille lapsillemme seikkailuja tarinoiden kautta ja käsitellä hankalia ja pelottaviakin asioita sadun keinoin.

Kaikkialla maailmassa näin ei ole.

Siksi päätimme tänäkin vuonna tehdä kustantamoidemme hyväntekeväisyyslahjoituksen Nenäpäivän hyväntekijöille. Koska kaikella avulla on merkitystä, haluamme laittaa hyvän kiertämään. Auttaisitko myös sinä?


Jo pienikin apu merkitsee. Lahjoita Nenäpäivään kustantamojemme yhteiseen keräyspottiin tästä:
www.nenapaiva.fi/kumma
Lisäksi voit lahjoitaa keräykseen 10 € tekstaamalla NP 624912 numeroon 16499. .


Jo pienikin apu merkitsee. Tiesitkö, että vain 5 eurolla autat kaksi lasta kouluun vuodeksi ja 20 eurolla lapsi saa lukutaidon? Meillä tämä on ja nyt voimme auttaa muita!

Jos et pysty nyt lahjoittamaan, jaa viestiä eteenpäin. Kerro niille, jotka ehkä haluaisivat olla mukana.

Yhdessä tekemällä pienistä puroista kasvaa paljon hyvää mieltä!

Nenäpäivää vietetään, jotta yhä useammalla maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään ja turvattuun elämään — myös kriisitilanteiden uhatessa. Nenäpäivän avun vie perille yhdeksän suomalaista järjestöä, joiden ammattitaidolla maailmaa muutetaan kestävästi paremmaksi. Nenäpäivää vietetään perjantaina 12. marraskuuta.