logo

Tilaa Sisu-kirja!

Hanki inspiroiva teos itsellesi tai lahjaksi!


"Mihin voisimmekaan vielä päästä?
Kun aivot ja sydän ovat linjassa jonkin asian saavuttamiseksi, ihmistä on aika vaikea pysäyttää."

Kimmo Kedonpää

Sisu.

Sonja Strömsholm - Emilia Lahti - Lauri Järvilehto - Meeri Koutaniemi

Sisu

Tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä

Sisu asuu meissä kaikissa. Nykyajan sisu on voimavara, jossa itsensä ylittäminen, hyvän tekeminen ja yhteisöllisyys kulkevat käsi kädessä.

Tämän kirjan sisukkaat päähenkilöt kertovat meille oman sisutarinansa. Heitä kaikkia yhdistää kyky ja päätös suhtautua elämäänsä ja työhönsä intohimoisesti. He kertovat, miten ovat ylittäneet mahdottomiltakin tuntuvia esteitä ja löytäneet yrityksen ja erehdyksen kautta kutsumuksen, jonka toteuttaminen vaatii myös sisua.

Kirjan inspiroivien tarinoiden avulla löydät oman sisusi ja rohkaistut käyttämään sitä entistä monipuolisemmin! Sisu alkaa sieltä, missä sinnikkyys loppuu.

Mukana ovat Sirkka Hagman, Pekka Hyysalo, Kimmo Kedonpää, Esko Kivi, Suvi Kuivila, Miki Kuusi, Silja Kyytinen, Kati Lepistö, Obinna Obieze, Linda-Maria Roine (Mercedes Bentso), Evon Söderlund, Tuija Talvitie, Ville Turkka ja Rauli Virtanen.

PS-kustannus, sid. 250 s.

Tilaan kappaletta Sisu - Tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä hintaan 29 euroa (norm. 39 e), sis. alv. 10 % ja postikulut 4,90 e. Lasku toimitetaan tilauksen mukana (ei laskutuslisää).

Täytä yhteystietosi ja paina lopuksi Lähetä tilaus.


Kyllä, haluan sähköisen uutiskirjeen PS-kustannuksen uutuuksista, tarjouksista ja ajankohtaisista aiheista 1-3 kertaa kuussa.

* Olen lukenut toimitusehdot ja hyväksyn ne.
* Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia






Voit tilata kirjan myös lähettämällä sähköpostia asiakaspalvelu@ps-kustannus.fi . Mainitse tällöin alennuskoodi "9537".
Isommissa tilausmäärissä kysy tarjous anne.luoma-aho@ps-kustannus.fi